perjantai 6. tammikuuta 2017

Energinen Mörri

Moikka! Sain maanantaina kuvaajan Mörrille ja minulle, niin tottakai minun nytten pitää kertoa, että mitä me oikein tehtiin sillon maanantaina pojan kanssa ja niitä kuviakin on nytten kerta.

Mulla siis alkoi koulu jo 2.1 ja lukioilla ja peruskouluilla alkaa koulut vasta 9.1 ja evellä on vielä lomaa joten ajattelin kysyä sitä kuvaamaan kun minä pääsen koulusta ja se sitten kävi evelle ja eve tuli jo siinä yhden maissa meille kun mä pääsin koulusta 12 maissa. Kerrankin pääsin niin aikasin ettei kerkeä tulemaan pimeä, jess! 

Missä katse?

Missä katse?


Olin juuri edellisenä päivänä mennyt piuhoilla joten ajattelin, että nytten en menisi, että kokeilen vähän miten Mörri toimii ilman piuhoja. Menin sillä ensiksi ihan vaan käynti työskentelyä ja yritin taivutella sen kaulaa. Nytten se oli kauheen vino taas eikä millään olis jaksanut tai halunnu keskittyä mihinkään käyntityöskentelyyn. Mörrin mielestä semmotteet on ihan turhia. Varsinkin jos niitä on tehty useamnpana päivänä peräkkäin. Kyllähän sen ymmärtään kun ravurina kuitenkin ollut, niin ei välttämättä ymmärrä tommosta kävelemistä. Noh, me kuitenkin puurrettiin jonkun aikaa käynnissä kunnes rupesin saamaan Mörriin jonkulaista kontrollia ja nostin sitten raviin kun käynti rupes sujumaan melko hyvin. 

Ravissa tehtiin kuitenkin samaa ympyrällä pyörimistä. Mörri keskittyy paljon paremmin ravissa ja jaksaa työskennellä ja kuunnella paremmin ravissa. Vasen kierros kuitenkin osoittautui taas paljon hankalammaksi suunnaksi ja Mörri oli tähän suuntaan paljon vinompi, eikä taipunut ollenkaan tai ainakaan niin hyvin kun oikeeseen kierrokseen. Sitä pitää siis edelleen vaan työstää enemmän,  niin eiköhän se rupea siitä sujumaan pikkuhiljaa.

Missä katse?


Pienen ravi työskentelyn jälkeen Eve laittoin Mörrille pari ravipuomia maahan joita voidaan mennä. Yritin saada vähän kontrolliin Mörrin raviaskelija ja keskittymään sitä vielä enemmän, mutta tämä osoittautui hankalaksi tehtäväksi. Jo nelja ravipuomia oli Mörrille aivan liikaa. Kun huomattiin että neljä oli liikaa, vähennettiin puomeja puolella eli kahteen puomiin. Tämän jälkeen Mörri rupesi jo vähän keskittymään paremmin mihin jalkansa laittaa. Mörri kuitenkin kuumusi hirveästi jo parista puomista ja oli kovasti nostamassa laukkaa. En kuitenkaan antanut, koska pellon pohja oli taas paljon huonompi kuin edellisenä päivänä. Joten totesin, etten edes uskalla koittaa laukan nostamista.
Katon eteenpäin?! IHME!

 Mörri oli kuitenkin maanantaina paljon energisempi ja enemmän menollaa kuin sunnuntaina. En tiedä oliko herralla muuten vaan nytten enemmän energiaa vai vaikuttiko se siihen, että mentiin valosalla ratsastamaan? En usko, että pimeä siihen vaikuttaa. Noh, ehkä sillä oli muuten vaan erilainen päivä. 

Kuvista ei tullut mitään huippu hyviä, koska lumisade haittasi kuvaamista ja kuvista tuli hieman sumeita. Mutta isokiitos kuvaamisesta kuitenkin kuuluu Evelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti