Moi! Tämä viimeinen osa onkin Roniin liittyvä koska tämän bloginhan on tarkoitus kertoa minusta ja Ronista ja täälä on ollut viimeaikoina kaikkea muuta kun Ronin kuulumisia joten nyt kerron Ronin kuulumiset :).
Roni laihtuu yleensä aina kesällä ja niin on käynyt myäs tänä kesänä ja satulakaan ei ahdista ja selkäkään ei ole jumissa joten nyt ratsastin tänään ensimmäisen kerran satulalla kuukauteen. Olen siis mennyt kuukauden ilman satulaa ja tuntui tosi oudolta kun meni satulalla! Olen maastoillut ja käynyt paljon uittamassa Ronia ja se on ollut tosi kiva maastossa ja uitossa :).
Roni meni myös ihmeen hyvin satulalla. Luulin että siitä ei välttämättä tulisi mitään mutta minulle jäi tosi hyvä fiilis. Roni liikkui tosi kivasti yms.
Roni virkistyi ratsastaessa että ajattelin että voisin hyppiä pientä estettä ja Nina sitten teki minulle esteen ja otti kuvia. Kuvat kyllä hieman epäonnistui mutta osasta tuli ihan hyviä.
Mun ei ollut tarkotus tehdä tästä päivästä tai edes tänään tehdä tätä postausta mutta mieli muuttui kun menen huomenna aamulla siskolleni vantaalle yöksi ja tulen sieltä perjantaina pois niin teen nytten tän postauksen. Eli huomenna ei tule postausta lainkaan, katsotaan nyt kerkiänkö tekemään perjantaina, kyllä varmaan :). Eli perjantaina saattaa tulla postausta yökyläilysta siskollani.
Mutta nytten niitä kuvia!!
Tässä kuvassa roni on juuri vaihtamassa laukkaa. |
Eli siis aluksi menin ihan vaan alkukäynnit, ravailin hieman harhoitus ravissa ja sitten aloin laukkailemaan. Yritin saada ronin keskittymään ravissa ja käynnissä ja tein hetken aikaa paljon käynti ja ravi tehtävin, menimme ympyrällä ravissa ja teimme käynnissä voltteja paljon, teimme myös laukan vaihtoja.
Roni virkistyi laukkailun aikana niin että päätin hyppiä esteitä hetken aikaa ja siitähän Roni vasta innostui! Kun ei olla hypitty pitkään aikaa kunnolla, kunnon pohjalla. Kerkisi siinä hyppelyn aikana tulemaan semmonen fiilis että voisi vaikka mennä kisoihin pitkästä aikaa!
Olen huomannut että heti kun on korkeampi este niin Ronilla on parempi hyppy paikka ja minulla parempi asento. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti