Moikka! Eilen en kerinnytkään kirjoittelemaan kun minulla on ollut koko viikonlopun Viivi yötä meillä :). Mutta siis eilen kävin vähän liikuttelemassa Ronia kun ei satanut. Nyt onkin monena päivänä satanut enkä ole päässyt liikuttelemaan Ronia kun vettä on tullut melkein kaatamalla, en siis tänäänkään käynyt ratsastamassa koska vettä tuli kun sangosta ois kaatanu.
Mutta nyt eiliseen. Otin kameran mukaan ja sain napsittua Ronista pari kuvaa ja Viivi napsi minusta pari kuvaa. Harjasimme Ronin yhdessä, laitoin sille suitset päähän ja menimme kuvailemaan sitä pihalle ensiksi ilman satulaa ja sitten satulalla, Viivi piti Ronia ja mä otin kuvia.
Vähän olis pojassa laihtumisen varaa :D. No onneksi Roni aina kesän tullen jostain syystä laihtuu. |
Meidän oli tarkoitus ensiksi mennä kentälle mutta sit muistinkin että kenttä on aika huonossa kunnossa kun on satanut niin menimme sitten ruoho pellolle mikä on onneksi semmoista pohjaa ettei se ole juurikaan liukas.
Laitoin Viivin selkään ja taluttelin sen pellolle ja sit Viivi meni hetken aikaa ympyrällä käyntiä kunnes vaihdettiin ja minä menin selkään.
Ravailin ympyrällä vähän ja laukkailin sitten peltoa ympäri kävin sitten tallilla ottamassa satulan pois ja ratsastelin vielä ilman satulaa ja menin vielä siitä laukkailemaan maastoon ja kun tulin takasin menin Viivin luokse ja kävelin tallille loppukäynnit.
Roni näytti nauttivan peltojen ympäri laukkailusta ja sitä pitääkin sitten alkaa tekemään useemmin kun poika on ihan tohkeissaan aina kun pääsee päästelemään, mutta se tekee välillä sitä kun menee ilman satulaa että kun alkaa jarruttamaan niin Roni laittaa pään alas ja alkaa leikkimään pupujussia :D.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti